Inferno / Toni Peltola
on Thursday 09 November 2006
by webmaster

TWILIGHT OPHERA – LASKEUTUMINEN IHMISYYTEEN

Miten purkaa raivoon, epätoivoon ja sulaan hulluuteen laskeutuminen säveliksi, saati sanoiksi? Oman näkemyksensä musikaalisesta sekoamisesta tarjoaa orkesteri nimeltänsä Twilight Ophera, jonka neljäs täyspitkä Descencion tarjoaa vaativalle kuluttajalle mystiikkaa täynnä olevan äänimaiseman lisäksi aimo annoksen vierailevia tähtiä.

Aloitan keskusteluni bändin sävellyksistä vastaavan Toni Näykin kanssa. Hän kertoo minulle työskentelystään musiikin ja äänittämisen parissa, tai ainakin menneistä kokemuksistaan. Enää hän ei kuitenkaan viihdy miksauspöydän takana, vaikka vanhoista tavoista onkin vaikea päästä eroon.

– Olen ollut aikanaan neljästä viiteen vuotta studiossa töissä, mutta ne hommat olen lopettanut jo aikoja sitten. Ei oikein motivaatio riittänyt. Olen kuitenkin ollut mukana erinäisten projektien äänittämisessä jo varmaan yli vuoden putkeen. Tuli tämä Twilight Opheran uutukainenkin nauhoitettua itse tuolla D-studiossa. Tämä johtui lähinnä siitä, että paikka oli tuttu ja oli käytännöllisempää äänittää levy itse. Halvempaakin se on, kun voi ottaa lock-out-hinnoilla käyttöön. Sitä on muutenkin itse kaikista parhaiten perillä siitä, miltä levyn tulee kuulostaa, Toni aloittaa.

– Asia ei kuitenkaan ole niin, etteikö esimerkiksi ulkopuolista tuottajaa voisi käyttää. Tämä meni tällä kertaa näin, ensi kerralla voi mennä toisin. En usko, että ylimääräiset kädet olisivat Descensionin työstämisessä toimineet, on sen verran ”radikaaleja” ratkaisuja, että asioista olisi voinut tulla hieman vääntöä. Esimerkiksi tuo neljän laulajan käyttäminen. Vastaavaa ratkaisua ei ole oikein monella levyllä näkynyt. Myöskään levyn sovitukset eivät ole sieltä tavanomaisimmasta päästä, mutta se onkin minusta albumin vahvin puoli. Siellä liikutaan todella erilaisissa maailmoissa.

Täytyy kyllä itsekin todeta, että albumille on onnistuttu luomaan sen verran psykoottinen äänimaailma, että siinä olisi voinut yhdellä jos toisellakin tuottajagurulla mennä sormi suuhun. Bändi oli hakenut tätä tiettyä omalaatuisuutta aina kirjoitusprosessista lähtien, vaikka osa ideoista syntyikin vasta studiossa.

– Kyllähän se levy syntyi omalla painollaan. Perusrunko oli jo valmiiksi kasassa, mutta lopulta se eli aivan omaa elämäänsä. Oltiin muutenkin jo kelailtu, että jätetään nuo ”heavy”-riffit kokonaan pois ja kiristetään sitä ”kierous”-ruuvia, hän kuvailee.

MENNYTTÄ KAKOFONIAA

Twilight Ophera on Descensionin myötä kasvanut melkoiseksi mammutiksi jäsenmäärältään, kiitos mukaan liitetyn The Order Of The Sanquine Diadem -kokoonpanon, joka koostuu varsin tunnetuistakin kotimaisista muusikoista. Tämä eräänlaiseksi salaseuraksi kuvailtu poppoo onkin nykyään oleellinen osa itse orkesteria, vaikka sen ytimestä pitävät kiinni ainoastaan herra Näykki sekä myöhemmin haastatteluun mukaan liittynyt sanoituksista vastaava Mikko Häkkinen.

– Otettiin studioon mukaan lauma lahjakkaita muusikoita, jotka tekivät Descensionista sen kokonaisuuden mitä se nyt on. Oli luontevaa jakaa vastuualueet näin – moni laulajistakin sovitti omat osuutensa itse. Olihan se hieno idea kokeilla tällaista isompaa kööriä, toimii soundillisestikin kun aina voi laittaa eri tunnelmiin eri tyylisen hemmon, joka sopii siihen parhaiten.

Melkoista edistystä on todellakin tapahtunut sitten vuoden 1997, jolloin yhtyeen debyyttialbumi ilmestyi mystistä auraa ympärillään kantavan Cacophonous Recordsin kautta. Bändi onkin aina noista vuosista lähtien eronnut muusta kotimaisesta tarjonnasta melkoisesti. Syitäkin tähän löytyy.

– Twilight Ophera on sellainen omantien kulkija ollut aina. Suomesta ei paljon tämän tyyppistä musiikkia tule, eikä levyjä ole täällä hirveästi mennyt. En sitten tiedä mistä se johtuu. Monesta ulkomaalaisesta lähteestä olen saanut lukea, että bändi ei kuulosta lainkaan suomalaiselta. Onhan se totta, sillä minusta tämän orkesterin melodiamaailma ei ole raavittu siitä perinteistä suomalaisesta melankoliapuusta. Tämä siis ei ollut mikään dissaus kotimaista metallia kohtaan. En vain löydä meidän musasta samoja elementtejä kuin virkaveljiltä, Näykki pohtii.

Jo mainittu Cacophonous Records toimi aikoinaan sellaisen musikaalisen mammutin kuin Cradle Of Filthin ensikotina. Herääkin kysymys, että onko Twilight Opheran pojilla koskaan käynyt mielessä se, että he olisivat saaneet osakseen vastaavaa menestystä.

– Kyllähän asiat varmasti olisi toisin jos esimerkiksi kiertueet olisi joskus natsannut. Samalla lafkalla kyllä oltiin, mutta en tiedä oliko se sittenkään oikea ratkaisu. Muitakin vaihtoehtoja olisi ollut. Käsittääkseni eka levy ihan kohtalaisesti myikin maailmalla. Musiikkibisnes on kuitenkin ihan täyttä arpapeliä, vaikka tottahan musiikin tarvitsee olla hyvää. Cacophonouksen ekalle levylle lätkäisemät kannet jaksaa vieläkin ihmetyttää, mutta kyllä sitä kuitenkin mainostettiin hyvin. Jossain vaiheessa alkoi senkin lafkan hommat hiipumaan, liekö COF-manit loppuneet, Toni spekuloi.

Osa lukijoista varmaan jo päättelikin, että ensi vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta tuon debyyttialbumin julkaisusta. Lienee turha mainita, että Twilight Opheran näkemys musiikkibisnestä kohtaan on näiden vuosien aikana muuttunut melkoisesti.

– Onhan tämä ollut pitkä aika mielestäni mille tahansa bändille. Myöskin miehistö on suht radikaalisti muuttunut. Mukana tuolta kymmenen vuoden takaa on enää vain synisti Timo. Ekan levyn aikoihin sitä oli paljon enemmän täpinöissään. Ylipäätänsä levytyssopimuksen saaminen tuntui mahtavalta. Silloin oli tietty hieman epärealistisemmat kuvat tästä touhusta mitä nykyään. Kiksit tulevat näinä päivinä ihan muista asioista. Tulee toimittua ammattimaisemmin ja aikuismaisemmin. Kyllä sitä riemua kuitenkin riittää edelleen kun joku kohta esimerkiksi valmistuu. Kyllä se potkii yhä samalla lailla kuin menneinä vuosina, naurahtaa Näykki.

EI LIIAN SYNKEITÄ MIEHIÄ

Pikkuhiljaa haastatteluumme liittyi Twilight Opheran lyyrisestä ilmeestä vastaava Mikko. Kysyttäessä levyllä vallitsevasta sanoituksellisesta fiiliksestä, innostuu hän tarinoimaan hyvinkin syviä taustatarinallisia merkityksiä.

– Niinhän se on, että synkät melodiat vaativat synkät litaniat. Lyriikat pyrkivät mielestäni tukemaan musiikkia, joten olen lähtenyt ihan liikkeelle siitä, minkälaisia fiiliksiä pulppuaa pintaan Twilight Opheran nuottien pohjamudista. Tällä levyllä aihepiirit pyörivät sitten varsin nihilistisissä ja misantrooppisissa tunnelmissa. Jonkinlainen levyn kantava teema on laskeutuminen ihmisyyteen ja kuolevaisuuden pimeälle puolelle. Ruopataan siitä kuonaa mitä irtoaa, kun riisutaan lihasta kaikki ne kuvitelmat, illuusiot ja koristelut, jotka kovasti pyritään kuoreksi todellisuudelta rakentamaan. Ja musiikista tulee sellainen kaoottinen tunnelma, varsin väkivaltaista ja odottamatonta, liikettä vailla päämäärää. Kai tätä sekopäisyyttä heijastuu sanoituksiin, hän analysoi.

Herra Mikko ei kuitenkaan tunnustaudu itse kovin synkäksi persoonaksi, vaikka edellisellä vastauksellaan ja Descensionin kansivihkosen mukaan näin saattaisi luullakin.

– No kyllähän sitä jokainen ihmisen tulisi vähän tutustua siihen petoon sisällään, ettei se sitten pääse yllättämään elämän poluilla. Kyllähän se varsin terapeuttista on tutkiskella tällaisia ääripään asioita ihmisyydestä. Tosiasia kuitenkin on, että tämän tapainen musiikki on äärimmäisen voimakasta, mutta käsittelee tunneskaalan aika kapeaa sektoria, joten sitä ei voi oikein kokea määrittelevänsä itseään vain tuon musiikin kautta, pohtii Häkkinen ja röyhtäisee painokkaasti päälle.

On tainnut pastat maistua. Mutta mikähän mahtaa olla yhtyeen seuraava askel? Mihin tämä jokaisella askeleella mahtipontisemmaksi käyvän orkesterin tulevaisuus johtaa?

– Hmm… no itse voin puhua vain sanoituksellisesta puolesta, mutta pitkälti alkanut tuon musiikin kasvun ja muuttumisen myötä kiehtomaan sellainen mielipuolisuuden ja järjettömyyden tutkiminen sanoituksellisesti. Jotain sellaista mitä ei aiemmin niin kauheasti metallipuolella ole tehty, sumplii Mikko

– Musiikillisesti olisi visiona tehdä soundtrack jonkun näköiselle tarinalla, minkä tuo Häkkinen jossain vaiheessa kirjoittaa. Ja soundtrackhän yleensä on tukemassa tarinan tunnelmia, joten tuosta Mikon vastauksesta voi nokkela jo päätellä jotain, Toni lopettaa.